Aihearkisto: muoti

Viiksiä! Viiksiää! Viiksiä!

Kuten vähän jo lupailinkin, tässä vielä jouluaskarteluistani viimeiset eli viiksiheijastimet! Oij, olen niin innoissani näistä – samoin kuin heijastavasta leukaparrasta – ja näitä on ollut huisin kiva nykertää kasaaan. Viikset kiinnittyvät takana olevalla koruneulalla ja ovat kuvissa kiinnitettyinä Marimekon tehtaanmyymälästä pelastamiini Jokapoika-kuosillisiin kauppakasseihin. Näillä keleillä viiksiä voi myös näppärästi käyttää kaulaliinaan kiinnitettynä, jos omat viikset jäävät huivin taakse!

Tämä ensimmäinen viiksipari pääsi jo joulutervehdyksenä maailmalle.

…mutta pari muuta kassia, leukaparta sekä kuvasta puuttuvat riippuviikset odottavat vielä uutta kotiaan.

Lintukassi

Olen nyt itse ihan ylenkaiken ihastunut piirtelemään lintuja ja kun tiedossa oli taas lahjottava sukulainen, askartelupäissäni päätin piirtää linnun kankaalle. Kokeilin viime viikonloppuna kaapissa olleita kangastusseja ja niiden todella paksu jälki ei ihan hirveästi miellyttänyt, varsinkaan kun haluan piirtää paljon ohutta viivaa ja tehdä yksityiskohtia. Tiedossa oli siis reissu askartelukauppaan.

Lähdin tietysti muka hakemaan vain yhtä ohutta mustaa kangastussia, mutta mukaan tarttui iloisesti sitten useampia sivellinpäisiä tusseja, kangaskassi, vesiohenteisia maaleja kankaalle sekä pari paketillista kangasliituja, joita olen jo pidempään yrittänyt etsiä käsiini. Vesiohenteiset maalit olivat kokeiltaessa aivan ihastuttavia, sillä halusin juurikin saada piirroksiini jotain väritystä ja lakanakankaalle maalaaminen oli oikein mukavaa. Kangastussi tarttui myös todella hyvin kuivuneeseen maalattuun kohtaan, kun maali ei jäänyt kankaanpainovärien tapaiseksi kalvoksi kankaan pintaan.

Linnun pohjalle piirtelin ensin kassiin myös oksan ja jos oikein tarkkaan katsoo kuvaa, voi huomata, että kassi on myös vuoritettu sinisellä vuorikankaalla. Vuorilla saakin aika helposti peruskassista astetta kestävämmän ja muutenkin pätevämmän oloisen. Lintu on ommeltu kassiin kiinni (ennen vuorittamista) todella tiheällä siksakilla ja lyhyellä pistolla, mutta kiinnittämiseen tietysti olisi voinut käyttää liimakangasta tai ihan suoraa ommeltakin.

Suoran ompeleen kanssa aionkin tehdä jatkossa hieman kokeiluja noiden piirroskuvien suhteen.

Kassi sai kovin ilahtuneen vastaanoton, joten näitä ehkä voisi väsätä useammankin. Uniikkina mielenkiinto saattaisi säilyäkin vielä muutaman kassin verran!