Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2010

Kalmeita käsiä

Minusta alkaa tuntumaan, että palaverit ovat nähtävästi elämäni luovinta aikaa, koska suurin osa piirtelyistä keskittyy niihin hetkiin. Syynä palaveripiirtelyyn on myös se, että pystyn piirtäessä keskittymään kuuntelemaan paremmin ilman että ajatukset hirveästi harhailevat.

Penaalista löytyneiden vähäisten värikynien puolesta näistä käsistä tuli nyt harvinaisen kalmeilta, tai kalmaisia, mutta se ehkä sopineekin rapakontakaisten ystäviemme Halloween-juhlintaan.

Lisää mummoja

”Venäjänmaa toi lapsilleen vanhoja mummoja, joiden sisällä on uusia mummoja…”

Ja tässä samaan listaan edellisten mummojen ja pappojen seuraksi edellisenä päivänä japanintunnilla piirrellyt mummot. Nyt kun näille vielä saisi jotain toimintaa aikaiseksi niin olisin ihan tyytyväinen. Ja jonkin toisen hiustyylin.

Kaipuu kesään

Eilen ja tänään on tullut ensimmäiset lumi- ja räntäkuurot Helsinkiinkin asti. Hyytävät tuulet saavat kaipaamaan viime kesää ja kaikkea sitä lämpöä, jota silloin onneksi riitti. Syksyn ekasta työpäivästäkään ei ole kuin rapiat pari kuukautta takana ja nyt ei enää varusteeksi riitä t-paita ja tennarit.

Ensimmäinen työaamu loman jälkeen

Mummoja ja pappoja

Kaverille tehtävissä olevassa piirtoprojektissa pitäisi skissailla tyttöjä ja poikia sekä ehkä mummoja ja pappojakin. Yksi skisseistä siis tässä…

…jotenkin pitäisi päästä riippuposkista eroon.