Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2010

Work in progress

Työkaverini tilasi minulta kolme 12x12cm kokoista mustavalkoista piirrosta, joissa aiheiden piti liipata matkustamista ja lentämistä. Nämä ovat vielä kesken, mutta tulevat varmasti saamaan fiksumman harmaasävyisen värityksen. Näissä skannaus veti kuvat aivan tummanharmaiksi ja lyijäripohjasutun takia oikeaa valkotasapainoa on vaikea löytää. Säätöjä siis tiedossa!


Lintukassi

Olen nyt itse ihan ylenkaiken ihastunut piirtelemään lintuja ja kun tiedossa oli taas lahjottava sukulainen, askartelupäissäni päätin piirtää linnun kankaalle. Kokeilin viime viikonloppuna kaapissa olleita kangastusseja ja niiden todella paksu jälki ei ihan hirveästi miellyttänyt, varsinkaan kun haluan piirtää paljon ohutta viivaa ja tehdä yksityiskohtia. Tiedossa oli siis reissu askartelukauppaan.

Lähdin tietysti muka hakemaan vain yhtä ohutta mustaa kangastussia, mutta mukaan tarttui iloisesti sitten useampia sivellinpäisiä tusseja, kangaskassi, vesiohenteisia maaleja kankaalle sekä pari paketillista kangasliituja, joita olen jo pidempään yrittänyt etsiä käsiini. Vesiohenteiset maalit olivat kokeiltaessa aivan ihastuttavia, sillä halusin juurikin saada piirroksiini jotain väritystä ja lakanakankaalle maalaaminen oli oikein mukavaa. Kangastussi tarttui myös todella hyvin kuivuneeseen maalattuun kohtaan, kun maali ei jäänyt kankaanpainovärien tapaiseksi kalvoksi kankaan pintaan.

Linnun pohjalle piirtelin ensin kassiin myös oksan ja jos oikein tarkkaan katsoo kuvaa, voi huomata, että kassi on myös vuoritettu sinisellä vuorikankaalla. Vuorilla saakin aika helposti peruskassista astetta kestävämmän ja muutenkin pätevämmän oloisen. Lintu on ommeltu kassiin kiinni (ennen vuorittamista) todella tiheällä siksakilla ja lyhyellä pistolla, mutta kiinnittämiseen tietysti olisi voinut käyttää liimakangasta tai ihan suoraa ommeltakin.

Suoran ompeleen kanssa aionkin tehdä jatkossa hieman kokeiluja noiden piirroskuvien suhteen.

Kassi sai kovin ilahtuneen vastaanoton, joten näitä ehkä voisi väsätä useammankin. Uniikkina mielenkiinto saattaisi säilyäkin vielä muutaman kassin verran!

Robotti on valmis!

Hankin ensimmäisen ikioman koottavan robottifiguurin Japanista reissullamme helmikuussa. Akihabarassa vaihtoehtoja riitti valinnanvaikeuteen asti, mutta päädyin n. 8€ maksaneeseen robottiin, joka todellisessa koossaan on viitisentoista senttiä korkea. Valintakriteerinä oli kiva pakkaus, mutta en tietysti nyyppänä tajunnut, että robotin kokoamisessa on ehkä reilut 80 vaihetta ja karmea nykertäminen.

Kivaa näpertäminen silti oli ja nyt tyyppi koristaa pöytää sangen topakasti. Ensi kerralla pitää ehdottomasti ostaa isompi ja hienompi ja kiiltävämpi robo!

…juu, ja sitten jatkossa huolittelen paremmin myös kaikki mahdolliset irroituskohdat eri osasille, kun nyt niihin tuli rumia naarmuja. Ja varmistan mihin kukin tarro sopii ennen kuin survaisen sen paikoilleen. Ja käytän pieniä pinsettejä myös!