Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2009

Mör

Fiilikset eivät ole olleet ihan katossa, joten piirtelyäkään ei ole ollut ihan hirveän aktiivista.

surkunalle

Lyikkäriä ja ProMarkeria A5:lle.

A Portuguesa

Olin Hannaa nopsempi valokuvien kanssa, joten alla omia otoksiani reissulta. Lisää fotoja tulossa jahka saan niitä käsiteltyä ja siirrettyä Flickeriin, kesän lopulla kun on muistikortit varsin täynnä!

Happea blogille!

Kesälomat on nyt vietetty aika pitkälti viettämättä aikaa koneella ja nigirinigirikin on siksi saanut hieman tauolla. Syksy saapuu kuitenkin vääjäämättä ja nyt kun pää on täynnä ideoita ja ajatuksia, ne varmasti tulevat löytämään tiensä tänne blogiinkin muodossa tai toisessa.

Siispä tässä motivaatiokuvaa päivittämiseen. Hengitä, blogi, hengitä!

hengitähengitä